Sylvia

Alkuperä

Sylvia on latinalaisperäinen nimi, joka pohjautuu sanaan silva ('metsä') ja on naispuolinen vastine miehennimelle Silvius. Roomalaisessa tarustossa Rhea Silvia oli Rooman perustajien Romuluksen ja Remuksen äiti, ja varhaiskristillisessä perinteessä tunnetaan myös pyhä Silvia. Sylvia on samalla kerttujen tieteellinen sukunimi (Sylvia). Suomen almanakkaan nimi tuli 1908, ja se oli erityisen muodikas 1910-luvulla, jolloin sitä annettiin paljon nimenomaan jälkimmäisenä etunimenä. Nimipäivää vietetään 8. elokuuta yhdessä muotojen Sylvi ja Silva kanssa.

Merkitys

Latinan sanasta silva, 'metsä'; Sylvia on tulkittu 'metsän naiseksi' tai 'metsässä asuvaksi'. Merkitys on vakiintunut eikä siitä juuri ole kiistaa, ja sama metsä-merkitys kulkee mukana lyhyemmässä kotoisessa muodossa Sylvi.

Kulttuuriset viitteet

Suomalaisessa kulttuurissa nimi tunnetaan ennen kaikkea Zacharias Topeliuksen runosta Sylvian joululaulu (1853), johon Karl Collan sävelsi laajalti rakastetun joululaulun; Martti Korpilahden suomennos vuodelta 1918 vakiinnutti sen joululaulujen klassikoksi. Runossa Sylvia on muuttolintu — kerttu — joka Sisilian talvessa ikävöi pohjoiseen, ja teos yhdistää koti-ikävän ja isänmaallisuuden. Nimi viittaakin samaan kerttujen lintusukuun (Sylvia), johon kuuluvat useat Suomessa pesivät lajit, kuten mustapääkerttu, lehtokerttu ja hernekerttu. Laulun ansiosta nimellä on suomalaisessa joulu- ja musiikkiperinteessä erityisen lämmin kaiku, ja se yhdistetään luontoon ja koti-ikävän tunnelmaan. Kansainvälisesti nimen tunnetuimpia kantajia on yhdysvaltalainen runoilija Sylvia Plath (1932–1963). Nimipäivää vietetään 8. elokuuta.

Suosio

Sylvia ei ole koskaan ollut Suomessa kovin yleinen ensimmäisenä etunimenä, vaan se on tunnettu etenkin toisena nimenä, jollaisena se oli muodikas 1910-luvulla. Klassisena ja kansainvälisesti tunnistettavana nimenä se on säilynyt käytössä tasaisesti mutta harvalukuisena, eikä se ole sidoksissa mihinkään yksittäiseen myöhempään muotikauteen.

Lähinimet ja muunnokset

• Sylvi
• Silva