Kekri: suomalaisen sadonkorjuujuhlan historia ja perinteet

Kekri oli suomalaisten vanha sadonkorjuujuhla ja samalla vuoden suurin taitekohta: entinen vuodenvaihde, jota vietettiin syksyllä sadon tultua korjatuksi. Milloin kekri sitten oli? Kiinteää päivää ei ollut. Juhla ajoittui joustavasti mikkelinpäivän (29.9.) ja pyhäinpäivän väliin, ja kukin talo vietti kekriä omaan tahtiinsa, kun syystyöt oli saatu päätökseen. 1800-luvulla kekri sulautui kristilliseen pyhäinpäivään, ja moni kekrin tapa siirtyi jouluun.

Tässä jutussa käydään läpi mistä kekrissä oli kyse, mistä sana tulee, mitä kekrinä tehtiin ja miksi juhla katosi tavallisen suomalaisen kalenterista lähes kokonaan. Kekri ei ole tuontitavaraa vaan itämerensuomalaisen maatalousvuoden oma huipennus.

Mikä kekri on?

Kekri oli maatalousyhteisön vuoden päätösjuhla. Kun vilja oli puitu, karja ajettu sisään laitumilta ja syysteurastukset tehty, kasvukauden työ oli ohi ja alkoi lepokausi. Tämä taitekohta oli suomalaisille eräänlainen uusivuosi: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mukaan suomalaisten vuosi vaihtui ennen kekrinä, ja kekrin jälkeen palkollisilla eli piioilla ja rengeillä oli vapaaviikko ennen uuteen palveluspaikkaan siirtymistä.

Juhlaan kuului myös vainajien muistaminen. Kekripöytään katettiin ruokaa suvun edesmenneille, ja sauna lämmitettiin niin, että vainajilla ja haltijoilla oli aikaa kylpeä ennen eläviä. Kekri oli siis yhtä aikaa sadon kiitosjuhla, työvuoden päätös ja kuolleiden muistopäivä. Runsas syöminen ja juominen olivat osa juhlaa, eivät ylenpalttisuutta: hyvä pöytä oli kiitos päättyneestä satovuodesta ja toive seuraavan vuoden hedelmällisyydestä.

Koska kekri oli vuoden vaihde, siihen liittyi myös ennustaminen. Tulevaa satoa, säätä ja onnea kuulusteltiin enteistä samaan tapaan kuin nykyisenä uutenavuotena. Vaihteen hetki oli otollinen kurkistaa tulevaan, ja moni kekritapa kietoutui juuri tähän toiveeseen paremmasta ensi vuodesta.

Milloin kekriä vietettiin?

Kekrillä ei ollut yhtä kiinteää päivämäärää. Perinteinen kekrikausi asettui mikkelinpäivän 29.9. ja pyhäinpäivän väliin, ja tarkka ajankohta riippui siitä, milloin talon sato oli puitu ja työt tehty. Osa vietti kekriä jo lokakuun alussa, osa vasta marraskuun alussa.

1800-luvulla kekri kytkeytyi kiinteästi pyhäinpäivään, joka Suomessa on lauantai 31.10.–6.11. väliltä. Nykyinen kekrin vietto ajoittuu useimmiten juuri pyhäinpäivän tienoille. Alla pyhäinpäivä lähivuosina, mikä antaa kiintopisteen myös kekrin ajoitukselle.

Pyhäinpäivän liikkuvuudesta ja vuoden 1955 lakimuutoksesta kerrotaan tarkemmin pyhäinpäivä-jutussa.

Mistä sana kekri tulee?

Kekri on kielemme vanhimpia juhlanimiä. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan kyseessä on ikivanha indoiranilainen lainasana, jota edustaa sanskritin cakrám. Se tarkoittaa vaununpyörää, auringonkehää ja vuoden kiertoa. Sanalla on vastine myös saamelaiskielissä, esimerkiksi pohjoissaamen geavri, joten se on vanhempaa perua kuin myöhäiskantasuomi.

Sanan varhainen merkitys on ollut 'vuoden kierto', ja siitä on saatu vuoden pääjuhlan nimi. Nimi kertoo suoraan, mitä kekri oli: piste, jossa vuoden ympyrä sulkeutui ja uusi alkoi.

Kekri esiintyy myös piispa Mikael Agricolan tunnetussa jumalaluettelossa. Agricola listasi Dauidin Psaltarin esipuheessa vuonna 1551 hämäläisten ja karjalaisten esikristillisiä jumalia, ja karjalaisten joukossa on rivi »käkri se liseis Carjan casvon». Agricolalle kekri oli siis karjaonnea ja kasvua lisäävä haltija, mikä sopii sadonkorjuujuhlan henkeen.

Kekrin perinteet

Kekrin näkyvin hahmo oli kekripukki. Se oli naamioitu kulkija: nurin käännetty turkki, sarvina lusikat tai kauhat ja kasvoilla tuohinaamio. Hahmo oli pelottava tahallaan. Toisinaan pukki rakennettiin kahden miehen varaan karhuntaljan alle, kauhat sarvina ja kirves kuonona. Kekripukit kiersivät talosta taloon vaatien kestitystä, ja jos ryyppyä tai ruokaa ei heltinyt, pukki uhkasi kepposilla, jopa uunin rikkomisella. Kekri.fi:n koostaman kekritiedon mukaan kekripukki oli joulupukin esikuva: naamioidun, lahjoja tai tarjoilua vaativan hahmon perinne siirtyi vähitellen kekristä jouluun.

Ruokapöytä oli kekrinä runsas. Tyypillistä juhlaruokaa oli lampaanpaisti, ja pöytään kuului myös makkaroita, juureksia, puuroja ja tuoretta leipää. Lammas ei ollut sattumaa: teuraslammas liittyi maanhaltijan kiittämiseen ja sadon turvaamiseen. Sauna lämmitettiin aamulla, ja tuli oli muutenkin keskeinen: paikoin poltettiin kekrivalkeita houkuttelemaan haltijoita ja karkottamaan levottomia henkiä. Nauriista koverrettiin pieni lyhty, jota vähäisen valonsa takia kutsuttiin kitupiikiksi. Näistä tulista ja lyhdyistä kulkee suora linja pyhäinpäivän nykyisiin hautausmaakynttilöihin.

Miksi kekri katosi?

Kekrin hiipumiseen oli kaksi syytä: kirkko ja joulu. Luterilainen kirkko suhtautui kekrin pakanallisiin piirteisiin torjuvasti. Kekrilampaan syöminen maanhaltijan kunniaksi ja ennustaminen tuomittiin taikuutena, ja seurakuntia ohjattiin patistamaan väkeä luopumaan tavoista. Esimerkiksi Rautalammin piispantarkastuksessa vuonna 1729 papistoa kehotettiin ohjaamaan seurakuntalaisia pois taikuudesta. Rangaistusten pelossa perheet siirtyivät jopa navettoihin syömään kekriaterioita, ja painostus himmensi vanhoja menoja vähitellen.

Toinen isku tuli joulusta. Monet kekrin tavat sulautuivat jouluun: joulurauha on entinen kekrirauha, olkien levittäminen lattialle ja himmelit periytyvät kekristä, ja kekripukista tuli lopulta joulupukki. Kun oppivelvollisuus 1920-luvulla toi joulujuhlat kouluihin, joulu vahvistui entisestään ja kekri jäi sen varjoon. Vielä 1900-luvun alussa kekri oli paikoin, erityisesti Pohjois-Savossa ja Kainuussa, joulua suurempi juhla, mutta vuosisadan kuluessa se kutistui harvojen tuntemaksi perinteeksi.

Kristillinen pyhäinpäivä otti kekriltä sen tärkeimmän tehtävän eli vainajien muistamisen. Kun kekri ja pyhäinpäivä 1800-luvulla yhdistyivät, syksyn vainajajuhla sai kristillisen muodon, ja vanha maatalousvuoden taitekohta jäi kalenterista pois.

Kekrin paluu

Kekri ei kadonnut lopullisesti. Perinne on elpynyt viime vuosikymmeninä, ja nykyään kekriä juhlitaan sadonkorjuutapahtumina, kekriaterioina ja työpajoina eri puolilla Suomea. Museot, kotiseutuyhdistykset ja koulut ovat nostaneet vanhoja tapoja esiin, ja kekriruoat kuten lampaanpaisti ja juurekset ovat palanneet syksyn pöytiin. Kajaanissa on 2000-luvun alusta poltettu suurta kekripukkia. Tämä näyttävä polttoperinne on kuitenkin uusi keksintö, ei vanhaa kansanperinnettä, mikä kannattaa muistaa. Kekrin veto perustuu siihen, että se tarjoaa suomalaisen, sadon ja pimenevän syksyn ympärille rakentuvan vaihtoehdon tuontijuhlille.

Kekrin ja Halloweenin ajankohta ja teema ovat lähellä toisiaan: molemmat ovat syksyn juhlia, joissa muistetaan vainajia ja leikitellään pimeydellä. Halloweenin taustaa käsitellään erikseen Halloween-jutussa. Kekri on näistä kotoperäinen. Jos etsit suomalaista sadonkorjuun juhlaa, kekri on se alkuperäinen.

Suomalainen Kalenteri pitää syksyn merkkipäivät, pyhäinpäivä mukaan lukien, kätevästi näkyvillä, jotta oma kekriaika on helppo ajoittaa.

Usein kysytyt kysymykset

Milloin kekri on? Kekrillä ei ole yhtä kiinteää päivää. Perinteinen kekrikausi on mikkelinpäivän 29.9. ja pyhäinpäivän välissä, ja nykyään kekriä vietetään useimmiten pyhäinpäivän tienoilla, joka on lauantai 31.10.–6.11. väliltä.

Mitä sana kekri tarkoittaa? Kekri on ikivanha indoiranilainen lainasana, jonka varhainen merkitys oli 'vuoden kierto'. Samaa juurta on sanskritin cakrám 'pyörä, vuoden kierto'.

Mikä on kekripukki? Kekripukki oli naamioitu kulkija nurinkurisessa turkissa, joka kiersi taloissa vaatimassa kestitystä. Sitä pidetään joulupukin esikuvana.

Mitä kekrinä syötiin? Juhlaruokaa oli erityisesti lampaanpaisti. Pöytään kuului myös makkaroita, juureksia, puuroja ja tuoretta leipää.

Onko kekri sama kuin Halloween? Ei, mutta ne muistuttavat toisiaan. Molemmat ovat syksyn juhlia, joissa muistetaan vainajia ja leikitellään pimeydellä. Kekri on suomalainen ja huomattavasti Halloweenin nykymuotoa vanhempi sadonkorjuujuhla.

Miksi kekriä ei enää juhlita yleisesti? Kirkko torjui kekrin pakanallisia piirteitä, ja moni kekrin tapa siirtyi jouluun. Vainajien muistaminen siirtyi kristilliseen pyhäinpäivään, ja kekri jäi kalenterista pois. Viime vuosikymmeninä perinne on kuitenkin elpynyt.

Keskeiset havainnot

• Kekri oli suomalaisen maatalousvuoden päätösjuhla ja entinen vuodenvaihde, jota vietettiin joustavasti mikkelinpäivän 29.9. ja pyhäinpäivän välillä.
• Sana kekri on ikivanha indoiranilainen lainasana, jonka merkitys 'vuoden kierto' kertoo juhlan luonteen.
• Piispa Agricola mainitsi Kekrin jo 1551 karjaonnea lisäävänä haltijana.
• Kekripukki oli joulupukin esikuva, ja moni kekrin tapa, kuten joulurauha ja olkihimmelit, siirtyi jouluun.
• Vainajien muistaminen siirtyi kekriltä pyhäinpäivään, kun juhlat 1800-luvulla yhdistyivät.
• Kekriperinne on elpynyt viime vuosikymmeninä suomalaisena sadonkorjuun juhlana.