Helluntai

Alkuperä ja nimi

Helluntai (kreik. pentekostē, 'viideskymmenes') muistaa Apostolien tekojen 2. luvussa kuvattua tapahtumaa, jossa Pyhä Henki laskeutui apostolien päälle Jerusalemissa 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Tapahtuma synnytti kristillisen kirkon, ja helluntaita kutsutaankin 'kirkon syntymäpäiväksi'. Sana 'helluntai' tulee ruotsin sanasta 'helg' (pyhä) ja muinaisruotsin verbistä 'haljta' (juhlia) — sanan etymologia on siis luterilaisen ajan lainasanaperintöä.

Historia

Helluntai on luterilaisen Suomen kirkkovuoden vanhimpia juhlia, ja se on ollut yleinen vapaapäivä koko itsenäisyyden ajan. Aiemmin helluntain jälkeistä maanantaita (2. helluntaipäivä) vietettiin myös vapaapäivänä, mutta siitä luovuttiin vuoden 1973 juhlapäivien siirtolailla — sama uudistus, joka muutti loppiaisen ja helatorstain perinteet aikoinaan. Helluntai pysyi sunnuntain juhlapyhänä.

Perinteet ja vietto

Helluntai osuu touko-kesäkuulle, ja juhla kytkeytyy Suomessa kevään käännekohtaan. Monet seurakunnat järjestävät avoimien ovien kirkkoa ja tarjoavat helluntaikahvit. Helluntailaisuus — itsenäinen vapaakirkollinen liike — on saanut nimensä juuri tästä juhlasta, ja Helluntaiseurakunta järjestää usein erityistilaisuuksia tähän aikaan. Perinteisesti helluntain on sanottu olevan 'kuusen helluntai': koivu lehtii ja kesä avautuu täydellä voimallaan.

Milloin päivä on

Helluntaita vietetään 50. päivänä pääsiäisestä, eli pääsiäisen jälkeisenä seitsemäntenä sunnuntaina. Aikaisintaan 10. toukokuuta, viimeistään 13. kesäkuuta.

Liittyvät päivät

• Pääsiäispäivä
• Helatorstai
• 2. Pääsiäispäivä